Ikävä. Makaan sohvalla ja kiemurtelen. En kestä katsoa televisiosta suutelevia ihmisiä. Lähdöstäni on vasta 7 tuntia ja nyt jo tahtoisin hänet vain viereeni.

En edes muista milloin olisin viimeksi ikävöinyt miestä näin. Nyt ihmettelen suuresti miksi edes koskaan aloitin suhteen eksääni. Ei meillä ollut aluksikaan tällaisia tunteita. Hän varmaan vaan oli siinä, liian helposti saatavilla. En halunnut nukkua öitäni yksin. En edes enää ymmärrä miksi olin niin rikkinäinen eron jälkeen.

Tuijotimme toisiamme tunteja sängyllä maaten ja suudellen. Katsoimme kaksi elokuvaa, joista kumpaakaan emme katsoneet. Olimme siinä vain uppoutuneina toisiimme. 

Pelkään kuollakseni, että onnistun pilamaan kaiken.